torstai 21. toukokuuta 2015

Kesämökki haaveilua













Eksyin moderncountrystyle-blogiin pyörimään ja vapaa-ajan asunnon kuumeilu nousi jälleen muutaman asteen :)
Haaveilen paikasta, jonne olisi max tunnin ajomatka, mökki rannalta ja rauhallinen miljöö, johon vetäytyä rentoutumaan täältä keskustan sykkeestä. 
Rakastan keskusta-asumista, mutta vastapaino on tärkeää jotta kokonaisvaltainen hyvinvointi pysyy balanssissa. Näin toimii ainakin itselläni.

Jos minulla olisi tuollainen luonnonläheinen paikka, ei minun tarvitsisi myydä tuota rakastamaani laiskanlinnaa (klik), vaan se sopisi sinne kuin nenä päähän!

Niin ja kuten huomaatte, tänne vaan kirjoittelen vaikka päätin etten enää mitenkään ehdi. Poissa en kai enää osaa olla :)



Te joilla on kesämökki -nautinnollista alkanutta mökkikautta. Nauttikaa!
Itse alan tutkailemaan jälleen vuokrattavia paikkoja.

Kivaa päivää!



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kuulumisia




Kevät ja aurinko pääsee nyt meille sisään saakka, kun ahkeroitiin ikkunat puhtaiksi. En voi liikaa hehkuttaa tuota ikkunanpesintä. Loistokeksintö!
Aikataulu täällä on edelleen hengästyttävän tiukka, mutta toivon sen hivenen helpottavan lähikuukausien aikana. 


Tänään tein sitten päätöksen ja pistin huutonettiin kamaa myyntiin. 





Nyt kömmin peiton alle ja toivotan teille energistä tulevaa viikkoa!

Erja


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pientä hyvää ja nautinnollista Pääsiäistä!










Innostuin kuvailemaan pääsiäisen pieniä yksityiskohtia. Kuinka ihanaa onkaan ruhtinaalliset neljä päivää vain olla (tai touhuta -miten sitten mieli tahtoo) ja nauttia hyvästä ruuasta sekä pienistä pääsiäisen herkuista. Eilen illalla aloitin tapaksilla ja päätin päivän kuunnellen live-musiikkia. 
Ja tästä se pääsiäisen vietto vain jatkuu... naatitaan, naatitaan.

Nautinnollista Pääsiäistä teille jokaiselle!

Erja







sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Mukavuusalueen ulkopuolella

Ikävähän tänne ehti tulla ja tulinkin sanomaan pikaheipat, jos tänne nyt joku vielä sattuu eksymään :)

Viikko on mennyt todellakin mukavuusalueen ulkopuolella, välillä improvisoiden ja itsensä haastaen. Energia kuluu mimmistä niin totaalisen loppuun päivän aikana ettei tahdo osata yölläkään nukkua. Huomenna haaste jatkuu ja viikon kuluttua olen taas jo hivenen "valmiimpi".
Mutta hyvä tästä tulee ja kasvattaa taas tietotaitoa sekä kapasiteettia.



Onneksi ehdin ottaa tuon pikaisen pyrähdyksen kauas ennen tätä rutistusta.

Mutta nyt pitää taas jatkaa hommia. 

Erja




keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Mentävä kauas nähdäkseen lähelle


Aurinko!!





Onnistuinpas vääntämään pienen aurinko ja lämpöpläjäyksen viime viikolle. 
Aurinkoa, lämpöä, tunteja kestäviä lenkkejä pitkin hiekkarantaa kuunnellen meren pauhua ja laatuaikaa paremman puoliskon kanssa.
Ehdin myös priorisoida ajankäyttöäni arjessa ja uuden lisätyön alkaessa joudun jättämään tämän blogin ainakin hetkeksi sivummalle. En kuitenkaan sano vielä hyvästejä, koska voin ehkä pyörähtää täällä aika-ajoin ikävissäni tai ehkä uudistan blogin tyyliä -en tiedä vielä.

Nyt kuitenkin nautitaan alkaneesta keväästä (ainakin kelien puolesta) ja mennään positiivisella etukenolla eteenpäin. Ikinä ei voi arvata mitä huominen tuo tullessaan ;)

Erja

perjantai 27. helmikuuta 2015

Kauniit portaikot








Rakastan kauniita rappukäytäviä ja portaikkoja. Vanhoissa taloissa ne ovat koristeellisia täynnä ihania yksityiskohtia ja loisteliasta käsityötä. Uusissa taas moderneja, pelkistettyjä ja siistejä.
Onneksi taas tänäpäivänä ymmärretään noiden yleisten tilojen päälle ja niistä tehdään tilavia ja valoisia.

Todellinen touhuviikonloppu edessä, joten nyt töihin. Tänään illallista sekä niiden jatkot, pakkaamista ensi viikon lomareissulle ja töitäkin pitäisi jossakin rakosessa tehdä. Mutta kaikesta selvitään, kyllä.
Ensi viikolla sitten vain haahuilen ympäriinsä ja nautin olostani.
Hyvä suunnitelma, eikö totta ;)

Mukavaa viikonloppua!

torstai 26. helmikuuta 2015

Kova työ palkitaan


Juhlan paikka.

Projekti nimeltään oman elämän muutos on ollut työnalla jo kuukausia. Eilen kääntyi yksi erittäin iso kivi joka vie taas elämää eteenpäin seuraavalle rastille.
Työkuviot muuttuvat ja se vie varsinkin alkuvaiheessa kaiken ajan ja naisesta mehut, joten yritän vielä pusertaa tähän väliin pienen loman, mutta katsotaan miten käy.



Viikonloppuna sitten aiheesta isommat juhlat illallisen merkeissä.
 Sitä odotellessa.