sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Mihin aika menee?

Miten viikot kuluvat niin nopeasti, osaako kukaan kertoa.....?
Vuoden vaihteessa käyn aina läpi mielessäni menneen vuoden tekemiset ja tekemättä jättämiset.
Sitten pohdin mitä haluan alkavalta vuodelta, jotta olisin mahdollisimman tyytyväinen omaan elämääni.

Kuluneen viikon kaikki aika, joka työn ja liikkumisen jälkeen on jäänyt on kulunut tavaroiden ja kaappien perusteellisessa raivaamisessa. Minulla on takana lyhyen ajan sisällä kolme muuttoa, jolloin tavarat ja paperit on vain kasattu laatikoihin ja roudattu uuteen paikkaan.
Nyt käyn kaikki läpi. Kaikelle on sitten oma paikkansa ja vanhentuneet, sekä "ylimääräiset" tavarat yms. lähtee roskiin tai kierrätykseen.

Tähän liittyen jopa lompakkoni joutui tehotarkkailuun ja niinhän sitä piti kipaista ostamaan uusi, jossa kaikelle on oma paikkansa ja järjestys säilyisi.
Käteeni ja tarkoitukseen sopiva löytyi Sokokselta.

 Ihastuin kauniiseen ruskeaan :)
 Toisella puolella on paikka monelle kortille... joita nykypäivänä riittää...
  eikä ne kaikki ole luottokortteja ;)
 Tässä alan huomata, että kyllä kaikki korttipaikat täyttyy, vaikka niitä näyttikin olevan TODELLA paljon.
Niin ja lisää löytyi vielä kolikko-osastoltakin... jes!

No niin, nyt tuokin asia on järjestyksessä, joten jatkan kaappien ja hyllyjen + kansioiden kimpussa.

Kivaa ja leppoisaa talvipäivää kaikille :)

-erja-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti