maanantai 1. elokuuta 2011

Viikonlopusta

Mites viikonloppu meni?
Ensiksi todella hauska juttu.... kävin siellä ripsihuollossa torstaina ja nyt minulla on sellaiset pitkät, mutta kuitenkin "kevyet" ripset (ei siis mallia Tukiainen). Ne on ihanat, mutta lauantaina kun lähdin juoksulenkille jouduin toteamaan, ettei urheilulasini mahdu ripsien takia oikealle paikalleen.
Tavan aurinkolasien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, mutta nämä olivat niin kiinni naamassa, ettei silmät voineet räpsyä.  Oli varsin hauskan näköistä, kun vedin lenkin rillit nenällä :-)))

Lisäksi viikonloppuun kuului rakkaiden ihmisten eli M, A Ja P:n vierailu.
Illallinen lauantai-iltana alkoi Mozzarella salaatilla ja patongilla.

 Pääruuaksi valmistin lämpimiä vihanneksia ja ihanan pippurista broileripihviä.

 Pöytään lempikukkia.
 Ja sitten vähän erikoisempi jälkiruoka. Ruokailijoiden lemppari kahveja ja erilaisia irtokarkkeja.
 Oli ihan kiva kesäjälkkäri ja kaikki voivat syödä niin paljon tai vähän kuin haluaa. (Onneksi kävin silloin aijemmin lenkillä;)

Loppuviikonloppu olikin sitten pitkälti taas kesästä ja yhdessäolosta nauttimista, sekä latautumista alkavaan, todella rankkaan työviikkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti