torstai 29. syyskuuta 2011

Miten onnistua?

Mikä on se "jokin", jonka avulla pääsee haluamiinsa tavoitteisiin? Tätä olen pohtinut ja alan uskoa, että halu, intohimo ja into, (miksi sitä nyt haluaakin nimetä) johonkin asiaan tai tekemiseen on avain. Ajatelkaapa esimerkiksi Rachel Zoe


Hän on rakentanut upean ja monitahoisen yrityksen, pannut itsensä täysillä peliin ja se intohimo siihen mitä tekee, ei jää varmasti kenellekkään epäselväksi.

Yritin miettiä jotain kotimaista esimerkkiä ja mieleeni nousi yllättäen Tiina Jylhä, joka toimii Kauneusklinikka  The Lookin keulakuvana.

Jokainen valitsee oman tyylinsä ja rakentaa brandinsä, mutta asian ydin on SE oma tavoite ja vahva pyrkimys sitä kohti ja työnteko sen eteen.

Edellämainitut on esimerkkejä myös siitä, miten täysipainoisesti täytyy laittaa henkilökohtaisesti oma itsensä likoon ja kestää myös kaikenlaiset julkisuuden  kiroukset, sekä negatiiviset puolet. Voi olla, että juuri tuo negatiivinen julkisuus (jota väistämättä tulee, koska kateellisia ja negatiivisia ihmisiä riittää) on se pelotin, jonka vuoksi monet hienot ideat jäävät toteutumatta.

Sellainen pääntyhjennys tällä kertaa.
Se on sitten perjantai ja minulla ainakin on todella "täysi" päivä edessä, joten nyt pitää jatkaa hommia, jottei päivä "lopu kesken" ;)

Ai niin, pakko toivottaa vielä kun voi (ainakin etelä-Suomeen).....
Lämmintä ja aurinkoista päivää kaikille!
-erja-

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Facebook uudistus

Aivan pakko jotenkin avautua tuosta Facebook uudistuksesta. No huh, huh mikä juttu. Olin itse jonkin aikaa siellä, mutta jotenkin minulla oli koko ajan "inhottava ja kummallinen" fiilis ja koska yritän seurata nykyään enemmän omaa vaistoani (koska se on aina osunut aika kohdilleen) lähdin pois.
Tänä aamuna kuunnellessani miten siellä olijoiden täytyy hyväksyä olevansa tuote, jota facebook myy mainostajille, niin kiitos... sieltä se tuli. Minä en halua olla koskaan mikään lammas, jota vedetään narusta, vaan kyllä haluan itse päättää asioistani ja kuka saa tietää mitäkin.
Nyt joku varmaan jo ajattelee, että siellähän voi itse kontrolloida näkyvyys asioita.... ei se kuulemma oikeasti vaikuta, ikävä kyllä. Yrityksille se on hyvä informaatiokanava, mutta kannattaa varmaan tarkkaan miettiä, mitä sinne kirjoittaa.
Ja ajatelkaa, luin sen tietävän liikkeenne vaikka olisitte uloskirjautunut.... aika pelottavaa.




Apua, mulla pitää aloittaa päivä hammaslääkärillä :( Mutta sitten päivä kyllä vastaavasti päättyy ihanaisen Annan hoivissa eli ripsihuollossa.
Edellisestä huollosta on noin viitisen viikkoa ja eivät ole vielä pahat, eli aika hyvin.


Kivaa päivää.
-erja-

Eläminen hetkessä

Uuden minän etsiminen ja jonkinlaisen valinnan tekeminen jatkuu. Ei tämä ihan helppoa ole, tämä itsensä analysoiminen ja omien toimintamallien, sekä tapojen muuttaminen. Mutta kuitenkin olo on hyvä, koska selkeästi alkuun olen päässyt ja olen varma siitä, että olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen ja onnellinen.

Eläminen hetkessä ja siitä  tahtomisen voiman kerääminen on tärkeää ja sitä tein myös syksyisellä kävelyllä. Vaikka itse en ole syksyn ihminen, on värit kyllä upeita. (Muutoin luonto näyttää jotenkin surulliselta kesän päättyessä.)


 Voi istahtaa penkille ja nauttia lämpimästä säästä, sekä ajatella mukavia ajatuksia eli välillä aivojen tulee saada levätä.

Siis näitä värejä....






 Tässä kuvassa näyttää siltä, kuin olisin jossakin maalaismaisemassa kävellyt.



Varmaan kesän viimeisiä ruusuja.

Nyt pitää jatkaa vielä jotain työhommia, joten rentouttavaa iltaa ihan kaikille. Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja toisistanne.
-erja-

maanantai 26. syyskuuta 2011

Venyttelyn tärkeys

Aamu alkoi suunnitelmien mukaan varhain punttitreenillä. Ja kyllä, yhtä hyvältä tuntui jälleen.... aluksi on "nukuksissa", mutta treenin edetessä tuntee miten alkaa heräillä ja lopulta fiilis on mahtava ( myös siitä, että on saanut itsensä liikkumaan tuohon aikaan;).
Yksi avainasia on, että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan. Eilen aamulla ilmeisesti venyttelin yläkropan huonosti (tai sitten unohdin sen kokonaan), koska iltapäivällä kasvohoidossa maatessani alkoi tuntua kallonpohjassa päänsäryn alkuoireita ja ilta sujuikin sitten säryn kanssa "tapellessa" eli voidetta niskaan/ hartioille  ja piikkumatolla makoilua. Muistakaa siis venytellä hyvin.



Syksyistä päivää kaikille.
-erja-

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Ajankohta liikunnalle

Nyt on tosi hyvä fiilis. Mietin ja mietin, mihin kohtaan päivää saisin liikunnan niin, että sen suorittaminen säilyisi säännöllisenä, mutta ei aiheuttaisi stressiä ja  pakonomaisen tekemisen tunnusmerkkejä.
Tulin siihen tulokseen, että varhainen aamu on paras hetki. Se ei ajatuksena tunnu yhtään hyvältä. mutta päätin lähteä kokeilemaan "koko tahtomisen voimalla" ;)
No niin, ensimmäinen aamu on takana ja voi mikä olo! Ehdottomasti toistan huomenaamulla ja katson, onko tämä vain sattumaa.

Minulla on tänään erittäin mielenkiintoinen tapaaminen, jota odotan innolla. Päivän päätteeksi menen toistamiseen siihen hurjan tehokkaaseen kasvohoitoon ja illalla sitten kotiin naama punaisena.
Voin tosiaan kertoa tuosta kasvohoidosta tarkemmin, jos joku on kiinnostunut.




Erittäin energistä maanantai päivää kaikille.
-erja-

Lauantai-illan huumaa

Yhdessäolo ystävien kanssa antaa niin paljon. Tänään tuntuu, että olisin saanut "henkisen tankkauksen" eilen illalla... aika hienosti kuvailtu, mutta en nyt keksi parempaakaan.
Tällaista valikoitui illan asuksi.



perjantai 23. syyskuuta 2011

Alennusmyynnistä

Tein taas tosi kivoja löytöjä H&M sivustolta. Tosin osa piti palauttaa ja olenkin nyt todennut, että kyseisen firman housujen pieninkin koko on minulle aavistuksen verran liian iso :(
Mutta nämä perusjutut jäivät ja en maksanut näistä kuin muutaman euron.
Kuvissa vaatteet ovat vielä todella ryppyisiä, mutta nyt olen saanut ne jo silitettyä.

Tämä sama on ollut minulla  käytössä mustana ja se on todella mukava päällä, sekä monikäyttöinen.
Muita värejä ei ollut enää jäljellä, mutta tuollaisen perusvärin voi yhdistää mihin vaan.
Tykkään tosi paljon.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään "haaleankeltaista" ja mietin kauan tilaamista, mutta siis jestas miten tuo väri sopii ihonväriini. Kyllä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti.
Toinen on tummansininen teeppari, jossa olkapäillä ja etutaskussa silkkikangas yksityiskohtana. Kiva perusjuttu.

Kiva päivä tulossa. Lähden tekemään nyt pitkän urheilusuorituksen (kasvot ihan turvoksissa eilisten herkkujen syömisestä). Sen jälkeen ajattelin kaivaa ompelukoneen esille ja illalla sitten ystävän kanssa ulos. Odotettavissa lasi viiniä ja hyviä juttuja, sekä paljon naurua.

Ai niin, kävin eilen siellä kasvohoidossa ja herranjestas että oli järisyttävän tehokas hoito. Ikinä mikään kasvohoito ei ole tuntunut noin tehokkaalta kasvoissa ja vaikutus näkyy heti. Olisitteko halukkaita saamaan lisätietoa asiasta?
Naurattaa vieläkin, kun eilen illalla huomioin että ripset alkaa vähän "harottamaan" ja katsoin kalenterista milloin olen viimeksi käynyt ripsihuollossa. No, onhan siitä jo neljä viikkoa... pitää varmaan tilata seuraava aika.

Ihanaa lauantaipäivää kaikille.
-erja-

torstai 22. syyskuuta 2011

Tahtomisen voima

Kirjoitinkin tässä vähän aikaa sitten siitä, miten ihminen ilmeisesti toistaa itseään (toiset ihmissuhteissa tai vaikka työkuvioissa) ja huomaa olevansa aina uudestaan ja uudestaan samassa pisteessä. Kaikkihan lähtee korvien välistä, eikö? Tein tässä kerran kirppikseltä mahtavan kirjalöydön, jonka olen lukenut läpi jo kertaalleen, mutta nyt aloin käymään sitä läpi tehden siitä valaisevat alkutehtävät, joista selviää itselle niitä perusasioita. Mutta seuraavat kuvat kertovat kaiken olennaisen.





 Se on perjantai ja viikonloppu edessä. Ihanaa, menen tänään kasvohoitoon ja illalla nautin herkuista ja hyvästä elokuvasta.

Positiivista mieltä kaikille.
-erja-

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Asusteiden vaikutus kokonaisuuteen


Bloggerin toiminnassa on ollut jotain häikkää.... se näkyy nytkin nahkahousuja postauksessa. Ensin ei kuvat meinaa tallentua ja sitten niitä on ilmestynyt vielä jälkikäteenkin yms.  Mutta ei anneta sen häiritä ja toivottavasti homma nyt toimii.


Mietin jo aikaisemmin keskittyväni tulevina kuukausina asusteisiin eli en hanki niinkään uusia vaatteita, vaan paneudun jo olemassaolevien vaatteiden muunneltavuuteen asusteilla. Ellen asustelehti on todella tutkimisen arvoinen ja vahvistaa käsitystä siitä, miten pienilläkin asustemuutoksilla luo vaatteisiin aivan uuden tyylin. Olen päässyt jo vauhtiin asiassa ja laitan kuvia, kun saan kuvattua noita settejä.

Voihan xxxx, näköjään tämä temppuilee edelleen. Toivottavasti täällä ei huomenna ole tusinaa samanlaisia kuvia ;)

No niin, tämän kuvan halusin vielä tänne. Nämä voisi olla aika kivat mustan yläosan kanssa. I like!

Kivaa päivää kaikille.
-erja-


Haluan, haluan, haluan...

...siis niin paljon ja kaikenlaista ;)
Nyt esimerkiksi kuolaan

 Näistä  nahka-, tai metallinhohtoisista housuista "vähän" mainitsinkin aikaisemmin
 Tällainen istuva nahkamekko olisi iätön, sekä niiiin monikäyttöinen
 Tuo nahkatakki... idie.  www.theblondesalad.com/2011/09/sunday-in-london.html

Ja sitten... tämä kuva tekee sanattomaksi.

-erja-

tiistai 20. syyskuuta 2011

Nahkapöksyt

Anna kirjoitti blogissaan nahkaleggareista ja -housuista eli siitä, miten ne on monikäyttöiset, sekä mielettömän hyvännäköiset. Myös nämä kuvat saivat jalkani veteliksi











Odotan itse eräästä Lahtelaisesta liikkeestä viestiä saapuneista nahkapöksyistä.
Kyseisessä kaupassa on todella hyvä palvelu ja siihen kyllä palaan myöhemmin, koska myyjät näkevät  vaivaa asiakkaiden takia ja ei vain pyydettäessä.
Kaikki tähän mennessä sovittelemani pöksyt ovat olleet liian suuria... toivottavasti nyt onnistaa.

-erja-



Suolasuihke

Muistin tuosta Sa&Man synttäreistä Davinesin suolasuihkeen, jonka ostin viimeksi kampaajalla käydessäni. Minulla on kiharoiden pysyvyyden kanssa suuria ongelmia ja Sanna ehdotti kokeilemaan kyseistä ainetta.
Ihmiset ovat kuulemma käyneet asiakseen ostamassa sitä aina lisää ja kehuneet sen taivaisiin.



Sen verran on jo kokemusta, että tämä tuntuu toimivan aika loistokkaasti. Nyt kun vielä oppisin tekemään hyvät kiharat tuolla suoristusraudalla ( piti taas turvautua patukoihin), niin uskon minunkin saavan joskus kokopäivän kestävät kiharat.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Yksivuotias

Aika menee todella nopeasti. Siitä on jo vuosi, kun kaksi taitavaa kampaajaa (jotka olivat samassa työpaikassa) pistivät "hynttyyt yhteen" ja perustivat omannäköisensä kampaamon. Avajaiset olivat todella kivat, kuten silloin kirjoitinkin.

Pitäähän synttäreitä jotenkin juhlia, joten Hiusstudio Sa&Ma tarjoaa kaikista ajalle 3-8.10 varatuista ajoista -15% alennuksen. Eli nyt nopsasti varaamaan aikaa, yhteystiedot löytyvät TÄÄLTÄ. 

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Helppo hoidokki

Kuinkas kävikään ;) Eilinen hoidokkini oli ollut edellisen yön kylässä, eikä ollut nukkunut paljoakaan eli näin yhteinen aikamme kului


 Välillä vaan asennonvaihtoa...


Nyt olen saanut paijata tätä suloista pakkausta ja pärjään taas hetken.

Uusi viikko ja uudet kujeet.... nyt sanan varsinaisessa merkityksessä. Ihanan pirtsakkaa viikkoa sateista huolimatta.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Koiranpaijaamisvietti

Ihanaa viipyilevää sunnuntai huomenta kaikille tasapuolisesti. Eilinen päivä kului kaupungilla ja  ohjelmaan sisältyi ostoksia, muotinäytöksen seuraamista ja pysähtymistä wrapille. Kotiin palattuani kokeilin sitä Xenian kehumaa tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja jessus kun se oli hyvää. En yleensä tykkää tomaattipohjaisista keitoista, mutta tuossa vuohenjuusto, sekä kerma taittaa kivasti tomaatin "terävää ja kirpeää" makua.
No, kaupungilla kävelyn ja hyvän ruuan jälkeen oli ihanaa käpertyä T:n kainaloon pienille torkuille, mutta kuinkas kävikään..... heräsin puolentoista tunnin kuluttua ja kiirehän siinä tuli.
Olimme nimittäin ostaneet liput leffaan ja kävimme katsomassa tämän.
Osa leffasta meni niin, etten voinut katsoa olenkaan ja leffan lopussa minua lähinnä huvitti ja nauratti. (meni jotenkin överiksi;) En paljasta tuosta enempää, käykää kattomassa.

Kiva päivä tulossa... saan tänään hetkeksi suloisen koirahoidokin. Näin saan purettua koiranpaijaamisviettiäni edes vähän.


Luulenpa, että tänään meillä ei ole näin rento meininki, sillä emme ole nähneet hetkeen.