keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Makuuhuoneen suunnittelua

Pikkuhiljaa remontti (fressaus) on startannut makuuhuoneessa ja vie kyllä sen pienenkin "ylimääräisen" ajan, jonka yleensä kulutan täällä blogissa. Joten lähiaikoina täältä tipahtelee juttuja pikkaisen harvempaa, mutta yritän aina väliin pistää jotain kuvausta rempan etenemisestä. 

Suunnitelmat ovat muuttuneet tässä matkan varrella muutamaan otteeseen. Nyt kuitenkin haluan riisua seinät täysin tyhjiksi (kuin tyhjä taulu). Hetkeen en aijo laittaa sinne hyllyn hyllyä tai taulun taulua, jos se ei jostakin käytännön syystä ole pakollista (esimerkiksi hylly, koska jotkut tavarat on vain pakko saada jonnekin). Ja katsoa jonkun aikaa rauhassa, miten haluan edetä.

Verhoksi aijon teettää jostakin puuvilla/pellava kankaasta "valelaskosverhon" (ikkunassa on jo sälekaihdin pimennystä varten). Kangas tulee olla kuten kuvassa -  päästää valoa läpi, eikä pimennä huonetta. (Esimerkkikuva Elloksen sivustolta)


Yöpöydiksi Kartellin Jolly pöydät. 



Ydinajatus on, että haluan täyttää kodin laadukkailla ja "aikaa kestävillä" kalusteilla, joita voi tarpeen mukaan siirtää huoneesta toiseen. Näin saa tehtyä aina jotain pientä virkistävää  kodin uudistusta, tarvitsematta kuitenkaan ostaa mitään uutta (kannattaa kiinnittää huomiota siihen turhaan kuluttamiseen ;-D ).

Elän tällä hetkellä muutenkin jännittäviä aikoja. Toivottavasti saan tämän viikon aikana hyviä uutisia ja elämänmuutos prosessini jatkuisi näin täydellä höyryllä.

                                                             Positiivistä ja energistä päivää!

                                                                                 Erja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti